Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.
(Luuk. 5:10-11)
(Luuk. 5:10-11)
Tämän jutun idea ja pohdinta sai alkunsa pääsiäispäivänä. Tänään, maanantaina, juhlitaan, on ilon päivä, koska Kristus on ylösnoussut. Kristinuskon syvin ydin kietoutuu tähän päivään ja tyhjään hautaan n. 2000 vuotta sitten.
Puhuin perheeni kanssa aiemmin illalla, mm. siitä, että millaisia papin töitä täällä harjoittelen ja miltä työnhaku papin töiden suhteen näyttää. Polveilevan keskustelun lomassa sain sitten todeta että "Ei, papin työtä ei tehdä vain siksi että saat palkkaa maksaaksesi laskut." Papin työn motivaationa ei mielestäni voi eikä saa olla vain se, että työstä saa palkkaa, jolla maksaa laskut. Papin duuni on enemmän kuin vain työ, josta saa, ja kuuluu saada, palkkaa.
Miksi minä haluan papiksi? En ainakaan palkan takia, vaikka ei se arkkipiispa ihan huonostikaan tienaa ;)
Papilta vaaditaan sisäistä ja ulkoista kutsua sananpalvelijan virkaan. Sisäisen kutsun, tutummin kutsumus, koen saaneeni jo pienenä. Kutsuksi papin työhön se muovautui ehkä noin rippikouluikäisenä. (Päiväkodissa se oli ollut kutsu ryhtyä diakoniksi äidin mallin mukaan.) Siis kutsu Jumalalta lähteä kalastamaan ihmisiä. Omaa kutsumusta on hankala sanoittaa, mutta kun olen kutsumustani vuosien varrella pohtinut ja kyseenalaistanut, niin yhä vahvemmin olen tuntenut sen, ja halunnut vastata "Tahdon."
"Pappisvihkimyksessä papilta edellytetään Jumalan sanaan sitoutumista. Piispa kysyy: ”Tahdotteko pysyä Jumalan puhtaassa sanassa?” ja pappi vastaa: ”Tahdon.” Pappi on sananpalvelija."
Ulkoinen kutsu tarkoittaa kutsua kirkolta ja seurakunnalta tulla toimittamaan papinvirkaa. Tämän merkitys on opiskelujeni aikana noussut yhä tärkeämmäksi minulle. Työnhakuprosessi menee kyllä niinpäin, että minä haen avoimia paikkoja, piilotyöpaikkoja ja kerron hiippakunnille olevani melkein valmis maisteri ja töitä vailla. Kuitenkin, vaikka jotain paikkaa haenkin, seurakunta ja tuomiokapituli kutsuvat ja valitsevat minut papinvirkaan. Tästä syystä töiden hakeminen esimerkiksi mistäpäin Suomea tahansa tuntuu itselleni oikealta tieltä: minä menen sinne, minne minut kutsutaan, sinne seurakuntaan palvelijaksi, joka minut kutsuu. Luotan Jumalan johdatukseen siitä, että missä on minun paikkani palvella Jumalaa ja seurakuntaa.
Omien vahvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen, sekä sen tietäminen, että mitä haluaa tehdä ja minne halajaa, on vahvuutta ja mielestäni enemmän kuin sallittua tuoda esille. Minulla on mm. sellaisia sosiaalisia taitoja, joilla haluan kirkkoa palvella. Näiden sosiaalisten taitojen kautta haluan kertoa Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Olen ulospäinsuuntautunut ihminen ja jo kesäteologina koen kuinka virka kantaa: kuinka teologina työskennellessäni halu kertoa Jeesuksesta Kristuksesta puskee ulos. Jos sosiaaliset taidot minulla on jo vahvana olleet kun teologiseen opiskelemaan lähdin, niin opiskelujen ja töiden myötä korvani ovat kasvaneet kuulemaan ja kuuntelemaan. Sillä pappina pelkkä puhetaidonlahja ei riitä, kyky kuulla mitä muut sanovat ja kyky tuntea empatiaa ovat tärkeitä, ehkä jopa tärkeimpiä.
Ihmisten kalastaja kuulostaa korvaani positiiviselta ja jotenkin ehkä juuri tänään, huhtikuun ensimmäisenä päivänä ja perjantaina, kun tätä kirjoitusta taas edelleen kirjoitan, tulin työtoverilleni sanoneeksi jotain siitä, millainen pappi, seurakunnan palvelija ja paimen, ihmisten kalastaja haluan olla. Puhuimme matkalla työpaikalle kirkosta ja kirkkoon kuuluvista jäsenistä. Suomessa ev.lut.kirkkoon kuuluu (vuoden 2015 lopussa) 72.9% suomalaisista. Aktiivisia kirkossakävijöitä (miten se ikinä lasketaankaan) on vähän. Minä haluan olla töissä kirkossa, kutsumassa aktiivisia ja vähemmän aktiivia, kirkon yhteisöä lähellä ja kaukana olevia mukaan toimintaan, yhteisöön, jumalanpalveluksiin eli kirkkoon. Jokainen jäsen on arvokas, kävi hän sitten useana sunnuntaina messussa tai kerran vuodessa kauneimmissa joululauluissa. Halu olla kirkon jäsen on tärkeä. Ja minä en ole kenenkään uskoa mittaamassa seurakunta-aktiiviudella, ehtoollisella käymisen määrillä tai millään. Minä en näe ihmisten sydämiin, enkä tiedä miten lähellä tai kaukana ihminen on Kristuksesta. Sen tietää ihminen ja Jumala itse. Haluan olla kutsumassa jokaista, kirkkoon kuuluvaa ja kuulumatonta ihmistä kristillisen yhteisön äärelle. Kristittyjen yhteys ja yhteisö on elintärkeää kristitylle. Siksi haluan kutsua kaikkia aktiiveja ja epäaktiiveja kaikenlaiseen yhteyteen Kristuksen ruumiin kanssa. Arvioittamatta kenenkään uskon määrää, sillä eri elämän vaiheissa itse kunkin uskon määrä liikkuu ja muuttuu ja muuttaa muotoaan. Koen kutsumuksekseni kalastaa ihmisiä kristittyjen yhteyteen, yhteiseen pöytään jakamaan elämän leipää, tuntemaan Kristusta ja löytämään oman paikan. Oli se paikka sitten sunnuntaina kymppimessu, keskiviikon kuorotreenit, nojatuolikirkko tai metallimessu, nuorten ilta tai raamattupiiri, mitä ikinä. Meidän luterilainen kansankirkko on siitä mahtava, että paljon erilaista löytyy, ja toivottavasti jokaiselle oma paikka.
Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Kuvat pääsiäisviikonlopulta Göteborgin eteläisestä saaristosta, Styrsöltä.


Kuoro mainittu! ;)
VastaaPoistaIhanaa ja koskettavaa pohdintaa pappeudesta ja uskosta. Ois oikeesti kiva joskus istua iltaa ja jutella enemmänkin sun kanssa näitä juttuja koska tiedät paljon ja olet vilpitön. Toivon todella kaikkea hyvää vaihtokuukausillesi ja tulevalle työlle. <3