maanantai 30. toukokuuta 2016

Tämän minä olen huomannut.

Koko harjoittelun ajan otin ylös asioita, jotka erosivat arkikokemuksistani Suomessa. Pienempiä ja isompia asioita, mutta itselleni arjen pienten asioiden tarkastelu on yleistä, niin siitä syntyi tämäkin lista. Asioita, joita huomasin kun vertasin Göteborgin kokemuksia Helsingin kokemuksiin.

Tältä näytti kun maaliskuun puolessa välissä lähdin kotoa kohti Göteborgia.

Lentokentällä, laskeuduttuani Göteborgiin Landvetterin lentokentällä vessassa piipahdin ja tämän minä huomasin: vessa veti itse itsensä. Mitä ihmettä? Ei tarttennu itte painaa nappia, vaan kunhan siitä istumasta olin nousta ehtinyt, niin slurps vaan ja vessa oli omatoimisesti siivonnut itse itsensä. On muuten outo ilmaisu, tuo "vetää vessa". Mihin se vessa pitää vetää? Näin on muuten muuallakin, uusissa ja moderneissa vessoissa, kuten kauppakeskus Nordstanissa (vai Femmanissa? En tiedä kumpi on se oikea nimi, molemmat lukee jossain seinässä ja molemmista puhutaan), huomasin kun siellä kävin. Ja vessat oli gender-neutral että ei ollut naisille ja miehille, oli vaan vessat.

Seuraavina päivänä huomasin kuinka romanikerjäläiset kerjäävät kauppojen, kirjastojen, kirkkojen ja liiketilojen ovien vieressä tai eteisissä, tervehtien ääneen ohikulkevia asiakkaita. Suomessa, tai no Helsingissä, kerjäläiset yleensä istuvat liikennevaloja, puhelinpylväitä ym. seiniä vasten, eivätkä liiketilojen ovilla.
Ja kerjäläisiä on paljon, siis joka puolella ja paikassa. Enemmistö kerjää, ja osa myy lisäksi Faktumia (sama kuin Big Issue / Iso Numero) ja kiertävät myös ratikoissa myymässä. Mutta heitä on todella paljon, kaikkien kauppojen ovilla, kirkkojen ovilla, kauppakeskusten ovilla, kioskien edessä. Tuntuu todella pahalta kulkea ohi, he tervehtivät ja hymyilevät ja hymyilen takaisin pudistaen päätäni. En anna rahaa kerjäläisille, jonkin syyn takia en koe että rahan antaminen on se apu, mitä minä haluan tarjota. Mutta mitä minä muuten teen heidän hyväkseen? En tiedä. No, ainakin ostan Ison Numeron aina kun uusi numero ilmestyy, mutta se ei tunnu paljolta. Ehkä se on omantunnon vaimentamista? Mutta silti, ostakaa tekin, se on pieni asia myyjän hyväksi tehdä, vitosen maksaa vain. Myyjä saa siitä kolme euroa, koska hän on ostanut lehden myytäväksi kahdella eurolla.

No tämän huomasin muuten jo ekana päivänä ja hieman olin ongelmissa: Missä ovat suojatiet? Missä on suojatien liikennemerkit ja maahan maalatut viivat? Kävellessäni ekana aamuna keskustaan seisoin muutamaan otteeseen hoomoilasena tien reunassa enkä uskaltanut mennä yli yksin, koska mitään selkeää merkkiä, että "tässä on suojatie" ei ollut. Sitten kun joku ruotsalaiseen liikennejärjestelmään tottuneempi henkilö meni yli seurasin kiireesti häntä. Tosi outoa. Ja tätä ihmettelen vieläkin, näin parin viikon jälkeen. Suojatiemerkkejä on vain siellä täällä ja yli mennään mistä sattuu.

Tämän minä olen innoissani huomannut: Osa ratikoista on niin vanhoja, tai omalaatuisia, että niiden ovet pitää itse avata vetämällä kahvasta ulkoa tai sisältä työntämällä. Ja samoissa vanhoissa vaunuissa stop-nappia ei aina ole, vaan ikkunoiden päällä menee kaapeli, jota vetämällä tekee pysähtymisilmoituksen. Ratikat ovat täällä italialaista mallia, ja erityisen sääherkkiä. Eikös Suomessakin junat ole italialaista mallia, ja sääherkkiä? Täällä tarvittaisiin tsekkiläisiä ratikoita Helsinkin tyyliin.

Julkiseen liikenteeseen panostetaan muutenkin ihan eri volyymilla. Busseja ja ratikoita kulkee moneen, ja välillä samaankin, suuntaan usein, liikenne on runsasta. Busseihin saa nousta kaikista ovista sisään, ei vain etuovesta. Ratikassa liput ostetaan automaatista, kolikot ja kortti käy. Busseissa ei ole ollenkaan lipunmyyntiä. Sekä busseissa että ratikoissa on kuulutukset: "Nästä Brunnsparken" ja pysäkkinäytöt. Pysäkkinäytöissä näkyy seuraava ja sitä seuraava pysäkki, ja jos unohdan kuunnella kuulutuksen siitä seuraavasta pysäkistä ja yritän vilkuilla näytöstä että mikä se on, niin oon jo ihan ulapalla! Nästä Vagnhallen Majorna, därefter Jaegerdorfsplatsen!
Pysäkeillä (myös pienillä) on reaaliaikaiset aikataulunäytöt.

Ruotsissa, kuten Englannissa, on käytössä tiskipöydällä tönöttävät astiankuivatustelineet, eikä kuivauskaappia lavuaarin yllä. Aivan turhan hankalaa.

Roska-astioissa, mihin kotitalouksissa jätteet viedään, on sen ison kannen päällä pienempi pyöreä kansi, jota asukkaiden on tarkoitus käyttää. Ei se niin kovin käytännöllinen (sekään) ole. Kuva todisteeksi:

Ruotsissa myös small-talk ja tuntemattomien kanssa juttelu on ihan okei ja sitä tapahtuu. Hämmennyin kun kerran kadulla eräs mies pyysi 100metrin matkalle kantoapua, ja siinä sitten juteltiin se lyhyt matka. Tämä kuulema on suomalaisten ja ruotsalaisten ero: ruotsalaisilla on kavereita ja tuttuja kun taas suomalaisilla on ystäviä. Ystävyyssuhteen syvyyserossa on kuulema eroa. Kahdessa kuukaudessa tätä en ehtinyt testaamaan :)

Näitä asioita havainnoin kahden kuukauden aikanani. Erittäin tärkeitä juttuja, oi kyllä.

Tältä näytti kun palasin reilu kaksi kuukautta myöhemmin kotiin. 

Nyt on matka ja harjoittelu takana, opintopisteet plakkarissa ja arviointikeskustelu sekä Ruotsin että Suomen päässä käyty. Hyviä muistoja jäi, opin uusia asioita ja varmuutta työhön. Göteborgiin rakastuin, kaupunki on todella ihana.
Tämä blogi hiljenee, koska matka on tehty ja kotiin on palattu.
Muu maa mustikka, oma maa mansikka ja Ruotsi on vadelma. Vadelmavenepakolainen on palannut kotiin <3

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Melkein lähtökuopissa

Ensi viikolla tähän aikaan olen jo Suomessa. Can't wait. Odotan jo myös lauantain lähtöä Göteborgista Tukholmaan ystävän luokse. Mieleen kuitenkin hiipii myös haikeus jättää tämä paikka. A R Lorentsgatanista on tullut kahdessa kuukaudessa koti, ja työpaikalla kuulun jo kalustoon.
Minulle on tarjottu majapaikkaa niin nykyisestä kodistani kuin yhden seurakuntalaisen kotona, kun tulen taas käymään.

Pyysin viikko takaperin eläkeläismummoiltani, että sopii rukoilla töiden saamisen puolesta, kun niitä ei kesätöiden jälkeen ole vielä tiedossa. Mummot sanoivat että tietysti rukoillaan, sitä että olet täällä Göteborgissa! Miten nopeasti sopeuduinkaan tänne, miten ihana kaupunki tämä onkaan ja miten haikea tämä paikka on jättää. Mutta, silti borta bra men hemma bäst <3 Oma maa mansikka, muu maa mustikka ja Ruotsi on mun vadelma. Ei sitä koskaan tiedä minne Jumala johdattaa, ja tuleeko minusta vielä toistekin vadelmavenepakolainen.



Minun kahden kerroksen koti, molemmat parvekkeet ovat tätä asuntoa. Mun huone on toisella puolella taloa.

Vasakyrkan ja aivan upea suuri alttarimaalaus. 
Huomenna on viimeinen työpäivä. Kaksi kuukautta sitten oli ensimmäinen työpäivä, torstai sekin. Messu, työntekijäkokous, kahvila Oscar, rukouspiiri ja huomenna vielä sitten työharjoitteluarviointi. Avaimet jätän vahtimestari Mialle, jolta ne sainkin. Kummallista, niin kummallista lähteä kun ei tiedä, että koska palaa tänne ja keitä ei näe enää koskaan! 


Eilen oli VårRuset, naisten juoksutapahtuma Slottskogenissa. Olimme siellä työporukan kanssa; kirkkoherra, kuraattori, vahtimestari, siivooja, tiedottaja sekä lastenohjaaja ruotsalaisten puolelta ja tiedottaja-vahtimestari, pappi ja pappisharjoittelija suomalaisten puolelta. Lähdimme viimeisessä, "Lunka/strosa" eli löntystelijöiden lähdössä ja teimme 5km lenkin, minulla meni 50minuuttia ja olin toinen maalissa meidän tiimistä. Sen jälkeen nautimme piknikiä puistossa. Oli todella mukavaa, hauskaa ja innostavaa, työporukan yhteishenkeä kohottavaa myös. 



Vasemmalla kolme suomenkielistä ja ruotsalaiset oikealla. Keskellä työharjoittelija asianmukaisesti kaveeraa kirkkoherran kanssa ;) 
Nyt lähden nauttimaan toiseksi viimeisestä vapaapäivästä Göteborgissa, aurinko paistaa ja on lämmin! Kesäsäät toukokuussa, viikonloppuna palaillaan kuulema kevätsäihin eli lämpöasteet alas. 

Itse olen kokenut täällä niin fyysista kuin hengellistä vieraanvaraisuutta, ja vieraanvaraisuutta tarjonneet ihmiset ovat olleet minulle enkeleitä, joten rohkaisen meitä kaikkia muistamaan nämä sanat ja olemaan enkeleitä toinen toisillemme. Ovet auki ja rajat auki: 

Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä.


Hautausmaat on mielestäni parhaiten hoidettuja puistoja Suomessa, ja siltä vaikuttaa täällä Ruotsissakin. Hieman erilainen hautausmaakulttuuri täällä on, kesäisin ihmiset kuulema viettävät aikaansa viltien ja eväiden kanssa hautausmaalla, niillä alueilla missä ei vielä ole hautoja, ja hautojen ulkonäkö vaihtelee minimalistisesta huomiota herättävään. 





Mäenrinteeseen haudatuksi tuleminen olisi ihan jees. Arkussa en halua tulla haudatuksi, enkä isoa kiveä. Sellaista ei tahdo äitinikään. Enpä usko että meidän perheessä sitä haluaa kukaan?



Kuolema ja hautajaiset, vainajat, arkut, tuhkaaminen eli aikalailla kaikki kuolemaan liittyvä on meidän perheessä ruokapöytäjuttuja. Ronskit vitsitkin on tavallisia, sanoisin että ammattitauti meidän perheessä, koska isäni on suntio ja ollut hautausmaantyöntekijä sekä tuhkannut vainajia.

Juuri vähän aikaa sitten juttelin mummini kanssa siitä, että hän on tehnyt kirjallisen tahdonilmaisun siitä, millä tavalla hänet haudataan ja ettei hän halua isoja hautajaisia. Mummi ei eläessään tahdo huomion keskipisteeksi (ainakaan ihan koko aikaa :D) eikä halua sitä kuoltuaankaan. Loogista, vaikka ei ne hautajaiset sinänsä vainajaa varten ole, vaan osa omaisten suruprosessia.

Oman tahdon ilmaisu, miten tahtoo tulla esimerkiksi hoidetuksi (hoitotahto), jos onnettomuuden tai sairauden seurauksena todetaan aivokuolleksi, ja miten haluaa tulla haudatuksi (arkussa/tuhkattuna), millaisen hautakiven haluaa ym. on tärkeää sekä itselle, että käy läpi tunteitaan omasta kuolemasta mutta myös omaisille.

Yksi papin työtehtävistä on hautaan siunaaminen. Ennen sitä pappi tapaa omaiset ja käy läpi hautajaisten kulun ja kysyy millainen ihminen on siunattavana. Harjoittelussa olen saanut olla seuraamassa kahta hautauskeskustelua sekä yhtä hautaan siunaamista. Toisessa keskustelussa oli kuollut lähes 70-vuotias mies, jonka omaisia olivat lapset ja lapsenlapset. Vainajan aikuinen lapsi kertoi, ettei ollut puhunut isänsä kanssa kuolemasta tai hautajaisista, eikä jäämistöstä löytynyt mitään tahdon ilmaisua. Sellainen olisi perheen mielestä ollut hyvä, ei olisi tarvinnut arvuutella ja punnita, mitä tehdään. Vanhempi lapsista oli ehdottanut tuhkaamista ja tuhkan sirottelua muistolehtoon, mutta nuorempi vainajan lapsista ja lapsenlapset halusivat arkkuhautauksen ja hautakiven. Koska tahdosta ei ollut tietoa, ja asia oli nuoremmalle lapselle tärkeä, vainaja haudattiin arkussa. Asia ei ollut suuri, mutta perhettä surutyön keskellä olisi helpottanut tieto, mitä isä halusi sen sijaan että itse piti päättää. 
Tämän takia kehotan kaikkia puhumaan asiasta. 



Olen kertonut perheelleni, että haluan tulla tuhkatuksi ja mieluiten sirotelluksi muistolehtoon, en tiedä haluanko edes nimilaattaa, sen saa jäljelle jäävät itse päättää. Mahdollisimman ekologisesti maahan, mieluiten niin, että krematorio olisi ekologinen eli polttamisesta syntyvä energia käytetään esim. siunauskappelin lämmittämiseen. 

Tietysti se, miten kotona on oppinut suhtautumaan kuolemaan vaikuttaa paljon. Meillä kuolemasta on puhuttu luonnollisena asiana. Isäni äiti on kuollut ennen kuin kukaan meistä lapsenlapsista oli syntynyt, ja sitä olen miettinyt paljon. Isänisä kuoli kohta kymmenen vuotta sitten, ja kävimme katsomassa hänen ruumistaan ennen hautajaisia. Se oli vain kuori, kroppa, Pupan (isoisäni) näköinen, mutta ei se ollut hän enää. Hän oli poissa, muualla. Kristinuskossa kuolema ei ole loppu, vaan meitä odottaa iankaikkinen elämä. 

Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?"

Se on yksi syy, miksi kuolema ei tunnu lopulliselta, tai hirveältä ajatukselta. Toki, haluan elää tätä elämää, joka minulle on lahjana annettu. En kuitenkaan itse tiedä elinpäivieni määrää, se on Herran käsissä. Se päivä koittaa, kun on koittaakseen. Jumala on antanut meille elämän elettäväksi, mutta myös kuolema on ihmisen osa. Se on hyvä tiedostaa, ja muistaa sen osaksi elämää. Se on vain elämän osa, ei kaikki, eikä loppu. 

Takaisin alkuu: hautausmaihin. Toissa viikolla lähdin iltakävelylle. Kaunis aurinko paistoi, ei ollut niin kylmä kuin aiemmin. Harhailin täällä Majornan alueella, ja näin hautausmaan. Tuli heti tunne, että tuonne haluan, pakko päästä hautausmaalle! Päästyäni aitojen sisäpuolelle, tajusin heti, että tämä on iso hautausmaa, täällä voin kävellä kauan. Tunsin, että tänne olen kaivannut, tämä on tuttu ympäristö, sillä olen hautausmailla käynyt koko elämäni ajan, sukulaisten haudoilla. Sen lisäksi olen ollut kolme kesää kesätöissä hautausmaalla ja lomamatkoilla, Suomessa ja ulkomailla, oudon perheemme yksi must-see-kohteista kirkkojen lisäksi on, suprise suprise, hautausmaat. Oisin siinä kauniina keväiltana hautausmaalle saapuessani voinut sanoa: I'm home. (Ja taisin niin päässäni sanoakin).


Göteborg on ylä- ja alamäkeä, kumparetta ja notkoa koko kaupunki. Niin oli myös tämä hautausmaa, yksi todella monista. Kiersin sinne sun tänne ja kiipesin korkealle katsomaan auringonlaskua. Oli niin kaunista. Monilla haudoilla kasvoi narsisseja, niitä ei Suomessa haudoilla paljoa näe. Hautausmaat on ihania kaupunkipuistoja, joissa sielu lepää. 

Virossa Pilistveressä pari vuotta sitten riparilla ohjaajana ollessani päädyin hautausmaalle. Se ei todellakaan ollut Suomen ja Ruotsin kaltainen trimmattu ja viimeisteltu kaupunkipuisto. Pilistvere on kylä ja Viro on todella sekulaari maa. Hautausmaa rehotti oikein kunnolla, pienen pienet polut meni epäsuorien hautarivistöjen, kaatuneiden kivien, mäntyjen ja kuusien välissä. Pitkää ruohoa kasvoi haudat ja jos jossain oli kukkia, ne oli luonnon kukkia. Tykkäsin hautausmaasta hirmuisesti, todella kaunis ja levollinen. 

Hyvä kontrasti meidän hautausmaille, joiden ylläpito on kirkolle taloudelllisesti kallista, vaikka valtio maksaakin siitä yhteiskunnallisesta velvoitteesta korvausta (joka tosin ei kata kaikkia kuluja). Tarviiko hautausmaan olla niin tip top, ruoho trimattua ja käytävät viivasuoria? 

Kiipesin sitten hautausmaalla korkeammalle kohdalle ja jatkoin hautausmaalta pois viereisille kallioille ottaakseni ihania kuvia auringonlaskusta.


Aina kun tuon sillan näkee, tietää että siellä vieressä on koti.



Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, 
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
Ps. 139:16



torstai 28. huhtikuuta 2016

Melkein tuhat ja yksi kuvaa

Syntymäpäiväruusu eiliseltä. Sain ruusukimpun, jossa on 25 ruusua.
Nyt on neljännesvuosisata täynnä! Seuraava etappi on puolivuosisataa.

Viime viikkojen kuvasaldoa kauniista Göteborgista


Göta-joen pohjoispuolella

Chalmers University of Technology
eli Göteborgin teekkarit.




















Göteborgsoperan, Göta-joen eteläpuolella

Världskulturmuseet, maailmankulttuurien museo.
Hieno poliittisen valokuvan näyttely Afghanistanista, syntymäpäivävierailu
Världskulturmuseet
Världkulturmuseet

Kirsikkapuita Järntorgetilla. Aatteellisesti kuin Hakaniemen tori, täällä sitten viikonloppuna on työväen vappu.

Rhododendron, joita botaniskassa paljon, oman alueen verran.

Botaniska

Herra, sinun sanasi on ikuinen. Sen luja perusta on taivaassa.
Polvesta polveen pysyy totuutesi. Sinä panit paikoilleen maan, ja se pysyy.
Sinun päätöstesi varassa on yhä kaikki, koko luomakunta palvelee sinua.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen kerta på svenska.

Tapahtui kerran, eräänä torstaiaamuna, kun työharjoittelija Suomesta kiirehti töihinsä Ruotsissa. Tavan mukaan kello 9 soi kirkon kellot ilmoittaakseen että messu alkaa. Kirkon kuoriin oli kokoontuneet monet seurakunnan työntekijät ja muutama seurakuntalainen.

Oscar Fredrikin kirkon kuori 

Eikun, tämähän juttu alkaa ennen kirkonkelloja! Siis, työharjoittelija kiirehti töihinsä, ja töihin kuuluu tärkeänä osana oman hengellisyyden hoitaminen, Jumalan kasvojen eteen pysähtyminen ja torstaiaamuna työntekijöitä kutsutaan erityisesti messuun klo 9. Ahkerana työntekijänä harjoittelija tekee viimeiseen asti töitä, ja pinkaisee kirkkoon klo 8.56. Sisällä hän törmää ruotsinkieliseen pappiin, joka tällä kertaa toimii liturgina. Pappi, nimeltään Pontus, päättää pyytää kuukauden talossa pyörinyttä työharjoittelijaa jakamaan ehtoollisen hänen kanssan. "Joo-o" vastaa työharjoittelija, joka on työharjoitteluohjaajaltaan oppinut, että "Kunpa ihmiset useammin sanoisivat kyllä, kyllä, eikä vain ei, ei". No, niin Milvi, nyt mä tottelin!

Koska työharjoittelija tietää että messu, ja yli puolet osanottajista ovat ruotsinkielisiä, hän kysyy: "Vad ska jag säga?" Ja Pontus vastaa "Kristi kropp, för dig utgiven". Aha, jaanko mä leivän, ajatteli työharjoittelija?! Niin, ja siis nämä mukavat ruotsinkieliset kollegat puhuvat usein niin nopeasti ja sujuvasti, että työharjoittelija ei aina ihan saa kaikista sanoista selvää.

Teologiurani aikana olen jakanut ehtoollista useaan kertaan, mutta aina Kristuksen veren eli viinin. Tietysti ehtoollisen lopuksi olen jakoparilleni jakanut leivän ja viinin, mutta seurakunnalle en ole aiemmin leipää jakanut, kun Suomessa (ja Ruotsissa myös, kuten suomalaiselta työtoveriltani kuulin) leivän jakaa yleensä pappi. Mutta Pontus antoi minun jakaa tällä kertaa leipää. Big deal minulle. 

Sitten tuli se ehtoollisen jakamisen hetki, ja ai vitsit kun työharjoittelijaa jännitti. Ei se, että meneekö se ehtoollisen jako oikeaoppisesti pelastuksen kannalta, se kun ei ole ihmisestä kiinni vaan sen hoitaa Jumala. Vaan se, että piti ne sanat sanoa ruotsiksi, että miten oikein tai väärin se menee. Työharjoittelija sitten päätti vetää varman päälle, ja sanoi, aloittaen vahvasti: "Kristi kropp, för dig utgiven" viimeisen tavun melkein nielaisten. No, kierros hoitui hyvin, ruotsalaisille ruotsiksi ja suomalaisille suomeksi. Kaikki saivat Kristuksen ruumiin.

Kuva: evl.fi

Voihan nenä, ajatteli työharjoittelija, kun muisti, että hän jakaa sekä leivän että viinin papille! Mitä siinä viinin kohdalla sanotaan, ruotsiksi? Suomeksi se on "Kristuksen veri puolestasi vuodatettu", siis miten sanotaan vuodatettu? No, hmm, työharjoittelija jakoi leivän, totuttuun tapaan nielaisten viimeisen tavun ja viinin kohdalla "Kristi blod, för dig, hmmm, jå, utgiv... hmmm", samalla nyökkäillen, että nää sanat ei nyt tuu juuri ruotsiksi. Hyvin pappi tajusi mitä tarkoitin. Ja eipä se mitään, ei ole kiinni ehtoollisen jakajan sanoista tämä homma. (Oikea vastaus olisi muuten ollut "utgjutet"). 

Messun loputtua työharjoittelija oli melko tyytyväinen "suoritukseensa" ja nauroi, että kaikkeen sitä täällä Ruotsissa joutuu. Aina on ensimmäinen kerta, ja minun ensimmäinen ehtoollisleivän jako seurakuntalaisille tapahtui sitten enimmäkseen ruotsiksi. Ensi kerralla se menee kuin vettä vaan! *koputan puuta kop kop*

Tiedä häntä, lasketaanko tätä kömmähdykseksi, mutta ainakin nyt tämä naurattaa.

------

Den natten då Herren Jesus blev förrådd
tog han ett bröd, tackade Gud, bröt det och gav åt sina lärjungar och sade:
Tag och ät, detta är min kropp
som offras för er. Gör detta till minne av mig.

Likaså tog han bägaren, tackade Gud och sade:
Drick av den alla.
Denna bägare är det nya förbundet genom mitt blod,
som blir utgjutet för många,
till syndernas förlåtelse.
Var gång ni dricker av den,
gör det till minne av mig.
//
Herramme Jeesus Kristus, 
sinä yönä, jona hänet kavallettiin,
otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen:

Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini,
joka annetaan teidän puolestanne. 
Tehkää se minun muistokseni.

Samoin hän otti maljan, kiitti ja sanoi:
Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki.
Tämä malja on uusi liitto minun veressäni,
joka vuodatetaan teidän puolestanne 
syntien anteeksiantamiseksi.

Niin usein kuin te siitä juotte,
tehkää se minun muistokseni.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

"Sillä päivä se on kaunis"

Trädgårdsföreningen
Göteborgs botaniska trädgård
Kungsparken

Vapaapäivän kohteita. Kevätkukat kukkii, mutta puut eivät hirveästi viheriöi- tosin varhaiset kirsikkapuut kukkii, valkoista ja vaaleanpunaista puissa näkyy, mutta ei vielä vihreää.




Ihanan lämmin lukupaikka kasvitieteellisen puutarhan japanilaisella osastolla.





Merenkulkumuseon akvaariosta










Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
vaikka illat tuhlaa, aamut antavat
ja minä nousen vaikka putoan,
nousen vaikka putoan.

Kaunis päivä - Anna Puu


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Viikko alkaa sunnuntaista.

Tiesittehän sen? Että uusi viikko alkaa sunnuntaista? Miksi muuten keskiviikko olisi keskiviikko?

Sunnuntai
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai

Ja uusi viikko on hyvä aloittaa kokoontumalla Jumalan kasvojen eteen, jumalanpalvelukseen! Sitä on harjoittelussa tullut tehtyä ja sitten tulevaisuudessa työelämässä, muuten arjen keskellä sunnuntaisin kirkkoon menen ennemmin satunnaisesti kuin säännöllisesti. Hmm, parannuksen varaa on.

Satu ja Milvi pääsiäissunnuntain messussa.
Aivan ihanat kasukat (nuo valkoiset päällimmäiset vaatteet).


Ajattelin, että kertoisin hieman mitä tein viime viikon töissä, kun hieman sisälle tähän hommaan jo reilussa kolmessa viikossa olen päässyt :) 

Aloitetaan sunnuntaista 3.4. joka Ruotsin kirkkovuoden kalenterissa oli jo toinen sunnuntai pääsiäisestä, kun Suomessa vietettiin ensimmäistä sunnuntaita pääsiäisestä. Laskutapa on ilmeisesti täällä niin, että pääsiäissunnuntai pitkäperjantain jälkeen on 1. sunnuntai kun Suomessa se on 0. sunnuntai pääsiäisestä, kun se on pääsiäinen! Mutta niin, tuolloin olin avustamassa sanajumalanpalveluksessa klo 11, milloin on yleensä suomenkielinen messu (ehtoollisjumalanpalvelus), mutta tällä kertaa molemmat suomenkieliset papit olivat varattuja/vapaita muualla, ja sanajumiksen toimitti diakoni. Samaan syssyyn kuuluu myös kirkkokahvit, jotka ovat työtehtävä. Jumiksen ja kahvien jälkeen valmistelin erilaisia alkaneen viikon tehtäviä, alustuksia jostain aiheesta, hartauksia, saarnaa ensi sunnuntaiksi ym. Omassa työhuoneessani, omalla tietokoneellani, oman työpuhelimeni vieressä! Mulla on asiat erittäin mukavasti harjoittelijaksi.

Maanantaina sain osallistua naisten piiriin kirkolla aamupäivällä. Eläkeläisnaiset kokoontuvat joka toinen maanantai ja kahvittelun lomassa käydään heidän elämänpiiriin kuuluvia aiheita läpi. Tällä kertaa vastuussa olin minä, ja yleensä vastuussa olevan diakonin kanssa sovimme, että puhutaan itsetunnosta ja omista vahvuuksista sekä heikkouksista. Ei meille ihmisille ole aina selvää, että olemme arvokkaita ja tärkeitä, vaikka emme aina osaisi! Tämä on itsetuntemuksen määritelmä: tiedämme olevamme tärkeitä ja arvokkaita vaikka emme aina ja kaikkea osaisi. Käytimme ryhmässä luonnekortteja: mikä kuvaa minua ja mikä ei kuvaa minua? Sen kertominen oli yllättävän vaikeaa monelle. Kuinka hyvin sinä osaat kertoa, että mitä hyviä luonteenpiirteitä sinulla on? Minä sanoin, että olen puhelias! Kuinka hyvin osaat kertoa, mikä ei kuulu luonteeseesi? Minä kerroin, etten ole maltillinen. Loppupäivä meni toimistohommissa, hartauden ja jumalanpalveluksen sekä saarnan suunnittelun parissa.

Tiistait ja keskiviikot ovat yleensä vapaapäiviäni, mutta ihan niin ei tällä viikolla ollut. 
Tiistai oli kyllä virallisesti vapaapäivä, mutta koska iltapäivällä oli mielenkiintoinen yhteistyökokous Göteborgin suomalaisten nuorten yhdistyksen kanssa, lähdin töihin ja vietin siellä sitten koko illan... Käykö muille koskaan näin? Vapaalta töihin?

Keskiviikon vapaapäivä siirtyi perjantaille, jotta pääsisin toisen suomenkielisen papin, Milvin mukaan toimituskeskusteluihin kahteen kotiin. Kävimme tapaamassa ensin yhtä suomenkielistä perhettä, jonka isä oli kuollut ja heidän jälkeen tapasimme vanhemman miehen, jonka vanha veli oli kuollut. Keskusteluissa Milvi kysyi millainen vainaja on, miten vainaja ja perhe päätyneet Ruotsiin etc. saadakseen kuvan vainajasta, ja tämän perhesuhteista. Kävimme läpi myös siunaustilaisuuden kulun ja musiikit/virret. Todella mielenkiintoista oli seurata keskusteluja, ja tärkeää tulevaisuutta ajatellen, on oppia hienotunteisuutta ja mitä kaikkea pitää tietää, jotta siunaus on omaisia lohduttava ja koskettava, sekä vainajan "näköinen".

Torstai, mikä päivä! Torstait alkavat aina klo 9 messulla, joka on kaikille avoin, mutta erityisesti työntekijöitä varten. Messu ruotsinkielinen ja kestää n. 35min. Sen jälkeen on kaikkien työntekijöiden yhteinen kokous på svenska (meitä on siinä joku 10-20 henkeä), jossa käydään kaikkia koskettavat asiat läpi. Itse olen saanut kolmesta kokouksesta, joihin olen jo osallistunut, kahdessa esitellä itseni: Hej, jag heter Kaisa, med I, inte J, och så vidare. 
Kun yhteinen osuus on klaarattu, me suomalaiset siirrymme toisaalle ja jatkamme omaan kokoukseen, missä nyt käydään kaikenlaisia työhön liittyviä asioita läpi: mennyttä, tulevaa, projekteja ym ym. 
Viime kokouksessa minulle lankesi muutama nakki: Järjestän Autolla Nepaliin elokuvailtaa ja olen Göteborgin suomalaisten nuorten yhteyshenkilö yhteisessä lauantaibrunssi.suunnitelmassamme. Vastuullista hommaa! 
Työntekijäkokouksen jälkeen on klo 12 Cafe Oscarin aika, eli eläkeläisiä tulee kahvittelemaan kirkolle ja siinä yhteydessä sitten olen pari kertaa pitänyt ja koko loppuharjoitteluni pidän hartauden. Vähäsen Sanaa ja rukousta, viime kerralla työharjoitteluohjelmassani luki "lauluesiintyminen" ja koska pomolle ei sanota "ei" niin lauloin sitten. 
Cafe Oscar ei kuitenkaan ole vielä torstaipäivän päätös, vaan klo 14-15 on varattu rukoukselle! Papit Satu ja Milvi, ja joskus muita työntekijöitä ja seurakuntalaisia tulee rukousryhmään, jossa erityisesti rukoillaan ruotsinsuomalaisen seurakuntatyön puolesta. Joka viikko, ja se on todella hienoa! Ensin aamulla ollaan kokoonnuttu työntekijät messuun, ja sitten iltapäivällä suomenkieliset kokoontuvat rukoilemaan työn puolesta. Niin tärkeää!
Pääsiäisnäytelmä Pietari, ensiesitys 2.pääsiäispäivänä ma 28.3,
toinen esitys vanhusten palvelutalossa ma 11.4.
Vasemmalla vaaleansinisessä vaatteessa musiikkityöntekijä Tuuli ja oikealla vihreässä vaatteessa kirkkomuusikko Jani. Muut kuvassa seurakunnan vapaaehtoisia, ihania ihmisiä!

Perjantai, vapaa <3 

Lauantai, se oli kiva päivä! Aamulla muskari, ja vaikka lapsia on vähän, niin oli mukavaa. Lapset saavat laulaa vanhempien kanssa suomenkielisiä lastenlauluja, mikä on tärkeää. Kuka muistaa vielä hämä-hämähäkin kaikki kolme säkeistöä? 
Muskarista lähdin ajoissa sen toisen papin, Satun kanssa, kotikasteeseen, suomalais-nigerialaiseen perheeseen. Kotona oli vain "pienet" juhlat, semmoiset 25 henkeä. Kastetilaisuus oli suomeksi ja englanniksi, ja hieno kun raamatuntekstejä lukiessa ja rukoillessa nigerialaiset perheenjäsenet osallistuivat sanomalla monessa kohtaa "amen". Ja erityisen vahva "amen" tuli aina, kun rukoiltiin varjelusta ja suojelusta lapselle kaikelta pahalta, silloin se kuului painokkaasti. Ne isommat juhlat sitten olivat illalla, toisessa juhlapaikassa, johon oli kutsuttu 100 henkeä juhlimaan lapsen syntymää! Todella upeaa, koska lapsen syntymä on suuri ilo. 

Päälläni on rökliini, ei alba. Ruotsissa albat on varattu papeille, ja muille on rökliinit. Ero on hmm, kauluksessa ja alba napitetaan edestä kiinni, tää vedetään pään yli päälle. Tykkään enemmän albasta vyöllä.

Eilen, uuden viikon alussa sunnuntaina 10.4. tein "debyyttini" kun toimin jumalanpalveluksen liturgina/selebranttina, vaikka maallikko olenkin. Yhdessä kirkkoväärtien ja seurakunnan kanssa vietimme jumalanpalvelusta, 3. sunnuntai pääsiäisestä, teemana Hyvä paimen. Tavoilleni poiketen saarnasin lähemmäs 10 minuuttia kuin viisi minuuttia (kertoisiko joku Matille?) ja sain seurakunnan nyökyttelemään sanoilleni. Kirkkokahveilla sain palautetta, että pysyin hyvin Raamatun sanassa kiinni ja samalla olin ajankohtainen: mainitsin nimittäin arkkipiispa Mäkisen saarnassani. Sain myös lopuksi lähettää seurakunnan uuteen alkavaan viikkoon ns. "pitkillä" lähetyssanoilla (tämän kirjoituksen lopussa). Nämä ovat kuulema konfirmaatiomessun päätössanat, mutta minä aion käyttää niitä melkeinpä aina, niin kovasti niistä tykkään!  Kirkosta on hyvä lähteä virkistyneenä ja siunattuna uuteen viikkoon, ja sitä toivon teillekin. Vielä ei ole (koputan puuta, kop kop) oikein kömmähdyksiä käynyt työssä, mutta onpahan tässä vielä aikaa, kerron jos tulee kerrottavaa. On myös (omasta mielestäni) mielenkiintoista kerrottavaa Suomen ja Ruotsin kirkkojen eroavaisuuksista ;)

Lähtekää rauhassa. 
Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni, älkää vastatko pahaan pahalla.
Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja, auttakaa sorrettuja, kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.
Rakastakaa ja palvelkaa Herraa Pyhän Hengen voimassa iloiten.

(Nähdään kirkkokahveilla.)